Tervetuloa kotisivuilleni

Joutsenen tähdistö
Joutsenen tähdistö
2001

Polut
Polut
1994

Teosteni sisältö ohjautuu värin avulla. Esittävä muoto on säestävä elementti. Väri hidastaa tulkintaa lisäämällä katsojaan kohdistuvien signaalien määrää. Teoksen nimi on värinkaltainen teoksen muotoa suuntaava elementti. Katsoja saa yhden avaimen lisää.

Teoksiani on nähty yksityisnäyttelyssä, suomalaisen taidegrafiikan näyttelyissä koti- ja ulkomailla sekä kansainvälisissä grafiikan katselmuksissa. Suomen tärkeimmät museot ja yhteisöt ovat hankkineet teoksiani kokoelmiinsa. Yksityisissä kodeissa teokset saavat uusia merkityksiä, tulevat osaksi katsojan kertomusta.

Taiteilijan työn ohella olen toiminut päätoimisena opettajana Oriveden Opistossa ja Taideteollisessa Korkeakoulussa sekä tuntiopettajana eri taidekouluissa.

Tiedonalani ovat kuva-analyysi ja taidekasvatus/aikuiskasvatus.

Osallistumalla taide- ja kulttuuripolitiikkaan valtakunnallisissa, alueellisissa ja paikallisissa järjestöissä olen saanut mahdollisuuden vaikuttaa taiteen ja taidekasvatuksen kehittämiseen.

Toivon että viivyt hetken näillä sivuilla.

Elsa Ytti

Kuvataiteilija,
taidegraafikko