Galápagossaaret
Galápagosin saariryhmä on noin 1000 km Ecuadorin rannikolta. Tein matkajärjestelyni Quitossa, maan pääkaupungissa. Matkanjärjetäjiä oli kymmenittäin. Tarjontaa oli loistoristeilijästä paatteihin. Laivan valinta sujui tilitietoja muistellessa. Mutta kuinka monen päivän matka olisi tarkoituksenmukaisin. Matkaoppaissa kerrotaan, mitä eläimiä milläkin saarella on mahdollista nähdä. Kasvillisuudesta saa niukalti tietoja, maaston muodoista tuskin laisinkaan. Valinta tapahtui varsin vähin tiedoin.
Tarjolla on 3, 5 ja 8 päivän risteilyjä. Galápagossaaret ovat luonnonsuojelualuetta. Jokainen matkustaja joutuu maksamaan $100 luonnonsuojelumaksun. Edestakainen lento kaudesta riippuen on $ 300 - 400. Alkukustannuksien vuoksi lyhyt risteily tuntui vähintäänkin tuhlaamiselta. Valitsin kahdeksan päivän risteilyn. Matkan jälkeen olen vakuuttunut, että ratkaisu oli oikea. Saaret ovat hyvin erilaisia. Jokaiselle päivälle riittää koettavaa.
Viiden päivän matkalla kierretään eteläisillä saarilla ja tutustutaan pääasiassa eläimistöön. Puerto Ayorassa laivan miehistö pääsee yhdeksi yöksi kotiin ja turistit vaihtavat luonnon hiljaisuuden diskomusiikiin. Matka jatkuu pohjoisille saarille. Kauttaaltaan laavan peittämä maankamara oli huikaiseva näky. Laava on jähmenttynyt poimuiksi kuin valtavan veistoksen laskokset. Muutoinkin maaston rakenteet tulevat näillä saarilla enemmän huomion kohteeksi kuin eteläisillä saarilla.
Lentokentältä minut kuljetettiin rantaan. Paatti, Cormoran (Merimetso) oli pieni. Pieniä olivat hytit ja pienen pieniä niiden vuoteet. Matkustajia oli kahdeksan. Pieni ryhmäkoko lupasi joustavaa menoa.
Opas otti ryhmän tiukkaan komentoon. Saarilla kaikkien olisi kuljettava hänen tahtiinsa, poluilta poikkeamatta. Ensimmäisellä saarella avojalkainen opas kiisi tuulen kanssa kilpaa. Turistit pysähtyivät ensimmäisen luonnonvaraisen olion kohdalle ja kamerat räpisivät. "Teidän pitää seurata minua". Hitot, eihän me häntä oltu katsomassa. Kumpareella, jossa ei ollut ainukaistakaan eläintä näkyvissä, hän piti pitkän luennon. Aivan asiallista tietoa mutta sen olisi voinut kertoa jo laivassa.
Paluumatkalla kolmen turistin ryhmä erkani sivupolulle ottaakseen kuvia ensimmäisistä merileijonistaan ja palasivat omaa reittiään veneelle. Opas äkämystyi. Heidän oli mentävä takaisin siihen paikkaan, josta lähtivät omalle polulle ja odotettava opasta. Sitten he palasivat opasta seuraten takaisin. Opetustuokio kirkasti kerralla pelin hengen. Ryhmän keski-ikä noin neljäkymmnetä.
Seuraavilla kerroilla ryhmä pysyi tiukasti oppaan tuntumassa. Mutta vikaa löytyi silti milloin mistäkin. Ryhmä ei napissut. Matkan onnistuminen on sittenkin juuri oppaan vallassa. Tilanteet muuttuivat yhä sietämättömämmiksi. Opas halvensi ryhmää parhaansa mukaan.
Ohjelmaan kuului snorklausta. Näkisimme ehkä haita tai kilpikonnia. Uimari toisensa jälkeen laskeutui veneestä veteen. Aallot löivät korkeina. Lähisaaren jyrkät rinteet varjostivat vettä, mikä ei muutoinkaan ollut erityisen lämmin. Opas kaasutti veneensä kauaksi uimareista. Jätin uintimahdollisuuden onneksi väliin ja rohkenin huomauttaa, että emme näe etäältä, mitä uimareille tapahtuu. "Minä kysyin osaavatko he uida. He osaavat. Kerroin myös missä he voivat nousta takaisin veneeseen", vastasi opas.
Puerto Ayoraan päästyämme kapteeni ymmärsi vaihtaa oppaan. Laivoja on tarjolla runsaasti. Yhden työuupumus kostautuisi piankin kaikkien työttömyytenä. Oppaita on koulutettu liikaa. Työpaikan saaneet eivät uskalla irrottautua tarpeelliselle lomalle. Uusi opas oli asiantunteva ja jaksoi toimia ryhmän toiveita kuunnellen.
Elämä laivalla oli leppoisaa. Pieni henkilökunta oli mutkatonta ja teki kaikkensa hyvän ilmapiirin eteen. Ruoka oli ruhtinaallisen hyvää, tuoretta kalaa suoraan merestä. Saarten välinen matka tehtiin päiväaikaan. Merimatkalla laivaa saattelivat monasti delfiiniparvet. Yöllä laiva oli ankkurissa. Siitä huolimatta ensimmäisenä iltana ahdas päivällispöytä väljeni nopeasti. Yllättävän moni oli merisairas ja ilman lääkitystä liikkeellä.
Saarilla eläimiä saattoi seurata aivan läheltä. Sinijalkainen suula oli ehdoton suosikkini. Jalkojen väri sai aivan mahdottoman hyvälle tuulelle. Tuollaiset kumpparit on saatava syksyn ankeuteen. Untuvaiset poikaset olivat jo miltei emonsa mittaisia. Mainioita olivat myös albatrossit. Kopsauttelivat toistensa nokkia tervehdykseksi ja jatkoivat sitten kävelyään sivulta toiselle vaappuen. Fregattilinnuilla oli soidinmenojen aika. Uros rakentaa pesän ja asettuu siihen itseään tarjoten. Pitkän nokan alla pullistuu valtaisa helakanpunainen kupu. Jos naaras ei hyväksy pesää, on uroksen revittävä se auki ja aloitettava alusta.
Galápagosaarilla asuu noin 40 000 asukasta (neljä saarta on asutettu). Väestö on kasvanut nopeasti. Myös turismi on kasvanut. Kävijöitä oli vuonna 1974 12 000 ja 2008 jo 160 000. Luonnonvaraisten saarten asumattomuus näyttäytyy monen samanaikaisen ryhmän vaelluksena. On käsittämätöntä, miten tyynesti eläimistö tähän suhtautuu. Synnyttävä merileijona ponnisteli kameranlinssien hipoessa ihoa. Poikanen syntyi kuolleena. Miksi. Opas epäili, että kyseessä oli ensisynnyttäjä, joka ei ollut vielä tarpeeksi vahva. Synnytys meni liian pitkäksi. Entä yleisö?
Tänäpäivänä rajoitukset kohdistuvat sekä turismin määrään että muuttajiin. Opaskoulutukseen hyväksytään enää vain saaren omia asukkaita. Mutta myös vanha asutus on uhka saarille. Alkuaan saarilla ei ollut laisinkaan suuria nisäkkäitä. Maahanmuuttajat aloittivat maanviljelyn ja karjanhoidon. Saaret eivät ole enää darwinilaisen evoluution laboratorio. Maanviljelys, turismi ja tavarankuljetus muuttavat luontoa. Köyhällä maalla ei ole varaa tehokkaisiin rottasotiin saati hyttysten torjuntaan. Säätiöiden hyväntekeväisyyden varassa ainutlaatuinen luonnonnäytelmä kulkee kohti vääjäämätöntä loppuaan.