Monikulttuurisuuden fuusio
Elämänpiirin muutokset haastavat menneisyyden ja nykyisyyden kiistaan. Maahanmuuttajalla on Januksen kasvot. Toiset katsovat ympärillä olevaa. Toiset kasvot näkevät taaksejääneen. Monikulttuurisessa maailmassa traditiot fuusioituvat toisiinsa. Arvojen saneeraus on fuusioyhteisön arkipäivää.
Kaikkialle levittäytyvät etnoravintolat sovittavat cajun ja sushin monikulttuurisiin vaatimuksiin. Etnoruoka ei ole mistään kotoisin. Etnotavarat ovat kotoisin ties mistä. Kaiken läsnäolo on tyhjentänyt merkkien sisällön.
Aikanaan primitiivisin työkaluin kovaa puuta työstänyt taitaja loi esineen muodon materiaalin ja työkalujen mahdollisuuksista. Kuva syntyi puun antamana.
Tämän päivän teknisesti hyvinvarustetuissa pajoissa tehdään suunnitelmallisen huonosti. Etnomyymälöiden esineet halventavat menneisyyttä. Taitamattomuudesta on tehty esineiden "aitouden" ominaispiirre. Taitamattomuuden leima on lyöty pysyvästi jonkin kulttuurin ominaispiirteeksi.
Malilainen laulajatar Oumou Sangare esiintyi Harlemissa. Hän saapui lavalle loistokkaassa afrikkalaisessa asussa yhtaikaa tradition ja nykyhetken ilmentymänä - ilman alkeellista primitiivisyyttä, ilman fuusiota. Oumou Sangare ja hänen ryhmänsä edustivat tradition jatkuvuutta. Afrikkalainen kulttuuri ei pysähtynyt siihen, kun blues lastattiin laivaan.
Kulttuurin voima mitataan sen kyvyssä ottaa vastaan ja kehittyä omanaan. Visuaalinen ympäristö näyttäytyy kuvallisen merkitsemisen kautta. Käytän tuosta merkitsemisestä käsitettä dekoraatio. Dekoraatio tuo mieleen ylimääräisen ja tarpeettoman hörhelön. Dekoraatio nähdään jonkin oleellisemman lisänä. Talon asuttava tila on tärkeäpi kuin sen väri. Kahvi on tärkeämpää kuin kupin muoto. Ehkä ei sittenkään. Muodot ja värit luovat oleellisia merkityksiä primäärille funktiolle.
National Museum of The American Indian näyttelyssä kohtasin ajatuksen. "Hattu ei ole tärkeä, vaan se, mitä se merkitsee kantajalleen. Minkä aikaansaannos se on. Miten hattu on ajateltu. Miten se vaikuttaa". Tutkijat ja keräilijät tai kulttuuriteollisuus ymmärtävät kukin omalla tavallaan hatussa näyttäytyvän ajatuksen.
"Primitiivinen", varhaiskulttuurinen esine on lähes poikkeuksetta päätynyt etnografiseen museoon. Esinettä katsellaan jonkin toiminnan välineenä: keittoastia, rituaalinaamio... Poikkeuksen muodostavat varhaiset kreikkalaiset, egyptiläiset ja assyrialaiset esineet. Ne ovat oleellinen osa länsimaisen esteettisen ajattelun kehittymistä. Niillä on omat osastonsa Metropolitan Museumissa ja vastaavissa.
Kuitenkin esim. kubistit ja ekspressionistit lainasivat afrikkalaisesta perinteestä jopa kopioivat yksyhteen. Picasso ajatteli "lainaamansa" veistoksen toisin kuin sen alkuperäinen tekijä, anonyymi heimolainen. Picasso valmisti "primitiivisen" veistoksensa eri tehtävään kuin afrikkalainen taitaja. Kansatieteellisten kokoelmien mystisen hämärissä valoissa "primitiivinen" teos oikeuttaa länsimaista missiota. "Picassot" kohdataan gallerioiden ja museoiden läpitunkevan valkoisessa valossa itseään alati uudistavan kulttuurin neroutena.
Tätä kirjoittaessani virittäydyn joulunviettoon monikulttuurisessa suurkaupungissa. Oikeastaan olen yllättynyt, miten vähän monesta eri perinteestä lähtevät juhlat - Kiitospäivä, Hannukah ja Joulu - ovat näkyneet kaupunkikuvassa. Monikulttuurisuus näyttäisi pikemminkin köyhdyttävän kuin rikastuttavan traditioita. Maailma yhdenmukaistuu? Merkitseminen muuttuu yhä enemmän pinnaksi. Hattu on hattu. Vailla merkitystä. Hattu lakkaa olemasta ajateltu.