Primitivismiä ja taidetta
Tietävä katse
Atitlan järven rannalla Guatemalassa on useita pieniä kaupunkeja ja kyliä. Niiden sijainti vuorten rinteillä antaa toinen toistaan kauniimman näköalan. Alkuperäisväestö, intiaanit asuvat omissa kylissään. Markkinoille he tuovat taipaleiden takaa jyrkillä rinteillä kasvatettuja maataloustuotteita ja perinteisiä käsitöitä. Monilla on selässään kankaan kätköissä pieni lapsi. Varttuneemmat toimittavat aikuisten asioita.
Intiaanit pukeutuvat pääasiassa perinteisiin asuihinsa. Puhuvat omaa kieltään. Espanjankielinen väestö, miehet ja nuoret naiset käyttävät yhä yleisemmin farkkuja. Atitlanjärven seudulla asukkaiden väliset erot ovat selvemmin näyttäytyviä kuin esim. Antiguassa. Järven ympärys on pääkaupunkilaisten lomanviettoaluetta. Vapaa-ajan asunnot eivät ole mitään valmismökkejä. Suomessa rikkaat ovat ainoastaan varakkaampia kuin köyhät. Täällä rikkaat ovat oikeasti rikkaita monella mittarilla.
Panajachelin kielikoulun (Academia Latinoamericana Mayanse) opettajista kukaan ei osaa mitään intiaanikieltä. Juuri täällä, missä sosiaaliset erot jyrkentyvät, näyttäytyy haluttomuus rajojen ylittämiseen. Perifeerisyyden kompleksi saa opettajat päinvastoin esittämään englannikielen osaamistaan.
Tienvarresta tavoitan kuluneen kyltin ”Taidemuseo Raul Vasquez”. Se viittaa avoimien viemäriojien reunustamalle polulle. Muuri rakennuksen ympärillä näyttää mielenkiintoiselta. Veistoksia, esineitä ja erilaisia materiaalien katkelmia on kaikkialla. Kaikki paikat ja esineet on koristeltu mielikuvituksellisilla veistoksilla ja maalauksilla. Rakennuksen sisällä on seinillä ja seinustoilla kasapäin maalauksia. Taiteilija tulee esittäytymään kuultuaan, että kävijä on taiteilija.
Istumme katselemaan valokuvia. Taiteilija on vieraillut Espanjassa. Kansalliseen pukuun puettuna hän seisoo Gaudin talon edessä, Picasso-, Dali- ja Miro-museoissa. Taloa ympäröivä muuri ei enää näytäkkään niin alkuvoimaiselta kuin ensikohtaamisessa. Nykytaiteen tietäminen ja monikulttuurisuus ovat liittoutuneet.
Laivalla järven toiselle puolelle Santiago de Atitlaan. Pienten myymälöiden seinät ovat täynnään paikallisten taiteilijoiden maalauksia. Joukossa oli useita taitavia naivisteja. Kahvinpoimija - aihe toistuu. Kaikki toistuu. Maalauksia tuotetaan. Ahkeran maalarin valppaus on hetkeksi herpaantunut. Naisella on kookkaat viikset. Oma valppauteni sen sijaan petti kahvipapujen kohdalla. Muistin ne ruskeiksi ja ihastelin maalarin kolorismia. Punaiset helminauhat kiertelivät kahvipensaassa.
Primitivismissä ja vieraissa kulttuureissa oma tietämättömyys alkaa työskennellä. Jokin näyttäytyy kuviteltuna, kun katsojan oma tieto puuttuu. Naivististen maalausten osana on tulla tulkituiksi tietämättömyytenä. Perspektiivi on väärin ja suhteet kaukana Praksiteleen pätkimästä ihanneihmisestä. Naivistinen maalaus sitoutuu vahvasti todellisuuteen, tiedettyyn ja uskottuun. Aiheissa toistuvat arjen työt ja juhlahetket. Kuvasta tunnistaa: sokeriruoko on erilainen kuin maissi, miehen mittaisia ja enemmän. Suhteet ovat tiedettyjä.
Keskustelen ”museotaiteilijasta” rehtorin kanssa, joka on itsekin taidemaalari. Mainitsen myös käyneeni Santiagon gallerioissa. ”Primitivismi on...” hän etsii englanninkielistä käsitettä ilmaistakseen, miten taide erottautuu muuksi. Vahinko ettei löydä. Päätän opiskella lisää espanjaa. Eron ymmärtäminen alkaa kiinnostaa.
Palaan vielä kerran Santiago de Atitlaan. Onko elämä vain työtä ja häitä tiedetyn merkitseminä. Kyllä, kyllä - myös elämän hallitsematon puoli, sattumus näyttäytyy taiteilijan tulkitsemana. Väsynyt oksienkantaja kompastuu kiveen ja kallistuu uhkaavasti kohti jyrkänteen reunaa. Maassa makaa uupunut ympärillään hajoinneita ruukkuja. Humalainen? Kuka tietää? Ruukku on elämän symboli, synnyttävä kohtu. Maassa makaavan elämän täyttymykselle ei ole ehyttä tilaa. Tyynellä järvellä kalastaja katsoo pää alaspäin tyhjää verkkoa. Primitivismissä avautuu enemmän kuin nähty ja tiedetty.
Myöhemmin vierailemme Panajachelin kulttuuritalolla. Näen myös rehtorin maalauksia, taiteeksi virallistettuja. ”Espanjalainen mies”, 1600- luvun asuun pukeutunut henkilökuva on saanut vierelleen toisen taiteilijan Ingres-toisinnon. Lepäävän alastoman lantiota on käännetty 10 astetta siveellisempään asentoon. Täällä taide tulee tiedetystä, oikean oppimisesta.
Varhainen aamu järven lumoavan kauniilla ranalla. Ilma on vielä viileän raikas. Vesilintujen ääniä, maininkeja. Miellyttävää. Paikalle kiirehtää ensimmäinen kauppias ja ensimmäisen perässä lopulta kylällinen. Kauppaaminen on täällä aavistuksenverran agressiivisempaa kuin Antiguassa. Turistit vaihtuvat tiheään. Tilaisuus on otettava heti ja kaiken aikaa. Kun torjun kaupankäynnin, myyjä pyytä lahjoitusta, mitä vaan, vaikkapa ateria lautaseltani, edes kynä kädestäni.
Pienet tytöt kulkevat rantaa edestakaisin kantaen päänsä päällä koreissa käsitöitä. Pojat kuljettavat erilaista syötävää ja juotavaa. Oppivelvollisuus, oppimisen oikeus on näiden lasten kohdalla tyhjä paperi.