Taiteen ymmärtäminen
New York on viimeiset 50 vuotta ollut taidemaailman pääkaupunki. Kaupungissa kohtaavat kulttuurihistoriallisen menneisyyden loistavimmat tuotteet ja tulevaisuuteen suuntautuva luova toiminta. Suuria museoita on kymmenittäin. Gallerioiden osoitteita on A5 kokoisessa luettelossa yli 100 sivua.
Visuaalisten taiteiden säätiö New Yorkissa ylläpitää kolmea apartmenttia Sohon ja Greenwichvillagen rajalla. Paras mahdollinen sijainti tutustua ajankohtaiseen taidemaailmaan. Asunnon saa anomuksesta käyttöönsä kuvataiteen, taideteollisuuden tai arkkitehtuurin edustaja. Tästä residenssistä käsin olen kaksi kuukautta urakoinut galleriasavotassa. Taiteilijana katson näyttelyissä muutakin kuin teoksia. Kiinnostavaa on nähdä esim. miten taide tuodaan yleisölle nähdyksi.
Museoissa ja gallerioissa on tarjolla runsaasti ilmaista, monipuolista aineistoa taiteilijasta ja hänen toiminnastaan: kuvia teoksista, lehtien kritiikkejä ja informaatiota ajankohtaisista taidetapahtumista. Näyttelykierrokselta palaa kuin maatalousnäyttelystä. Kassi täynnä esitteitä.
Taiteilijan ja koko taidemaailman puolesta tehdään töitä hartiavoimin. Kaiken lisäksi galleristit ovat - yllätys yllätys puhuvia, ystävällisiä olentoja. Poikkeus löytyy Mary Boonen galleriasta (ehkä New Yorkin hienoin). Mary Boonen galleriaan tuskin tulee ostavia asiakkaita yllättäen. Mutta olisihan se jotain jos niin hieno mies sanoisi "hay" Rukka-takkiin sonnustautuneelle taiteilijaparalle. Ei edes kolmannella kerralla. Barbara Krügerin näyttely oli sen verran hyvä, että "puhdistauduin" sillä muusta taiderähmästä kolmasti.
Tihein ymmärtämisen tarjonta on Intiaanitaiteen museossa. Seinätekstien lisäksi yksittäisen esineen ympärille on koottu valokuvia ja lisää tekstiä. Esineen valmistus ja käyttö esitetään videona. Äänitteet opastavat intiaanien elämäntavan ymmärtämiseen ja esineiden erilaisiin katsomistapoihin. Kun tähän vielä pöllähtää kuhiseva joukko ala-asteen oppilaita luunpalat ja muut fetissit käsissään vastaamaan museopedagogin kysymyksiin, niin taidekasvattaja- ja taiteilijaminäni mitta täyttyy. Katseelle ei enää jää tilaa.
Taidetta tehdään ymmärrettäväksi. Mutta onko taide silloin ymmärrettyä, kun joku antaa teoksen kerrottuna. Ja mitä pitäisi kertoa. Jäätelöä syödessä ei juuri kannattaisi pohtia sen valmistustapaa. Parhaita juustoja ei pidä haistaa.
Miksi Schielen näyttelyssä kerrotaan teosten värien olevan kirkkaita ja mallien olevan vuosina1913-15 aikuisia naisia, muodokkaampia kuin aiemmin. Eikö silmä näe värien kirkkautta, tunnista kuvatun ikää, vertauta painoa vaikka omaansa?
Lukijoille van Gogh on ehkä tutumpi taiteilija kuin Egon Schiele. Kukaan ei "ymmärtänyt" van Goghin teoksia taiteilijan eläessä. Mutta mitä van Goghin teoksista tänään ymmärretään. Katsommeko teoksessa maalausta, maalauksena näyttäytyvää kertomusta, taiteilijan elämää vai katsojassa itsessä odottavaa kertomusta.
Vilpittömästi, eikö van Goghin teosten väriasteikko ole yhä raakalaismainen. Katsojat vieroksuvat edelleenkin "van Goghin asteikkoja" tämän päivän taiteessa. Värimassa on sivelty raskaalla kädellä, vähän kuin muurarin oppipoika. Miten van Goghin teokset nyt ovat niin ymmärrettyjä ja haluttuja - vaikka edes painotuotteena. Miksi oman aikamme taidetta on vaikea ymmärtää. Mitä on auennut ja mikä odottaa edelleen tapahtumista.
Katselin New Yorkin näyttelyitä erilaisten ihmisten kanssa. Vanhemmalla naistutkimusta taiteen kontekstissa tehneellä ei ollut mitään sanottavaa Marina Abramovicin tai Mona Hatoumin identiteettiä ja naiseutta syvältäluotaavien näyttelyiden jälkeen. Israelilaisten naistaiteilijoiden suhde militarismiin meni ohi selitettynäkin. Tutkijan tutkimusalue oli visuaalisesti nähtävänä. Olisi pitänyt olla referoitavia auktoriteetteja?
Sisareni, joka lopetti 15 vuotiaana oppikoulun kyseli ja epäili "keisarin uusia vaatteita". Hänelle taidemaailma on outo ja minun kauttani kuitenkin läsnä, todellinen. Hänellä oli aito syy yrittää ymmärtää taidetta itsenään ja itsessään.
P.S. 1 gallerian nykytaiteen näyttelyssä en juuri ikätovereitani tavannut. Nämä nivelvammaiset jaksoivat sen sijaan jonottaa toista tuntia Brooklynissä Edouard Monet´n Välimeren kuvien näyttelyyn. Siellä taide oli annettuna. Venetsian valosta on kaikki sanottu tuhannesti, joten dialogin etenemiselle on yhdentekevää kuunteletko vai lasketko matkakassaa. Mutta jos kerrot katsoneesi lattialaudassa olevaa minivideota niin siitä et sinä eikä kuulijasi selviä nyökyttelemällä, taidemantraa mumisten.
Barbara Krüger oli tehnyt valkoisen veistoksen, jossa yhdellä puolella oli Kristus Pietá asennossa. Kun kiersi veistoksen toiselle puolelle, lepäävä hahmo muuttui tyytyväisenä kelliväksi joulupukiksi. Jalustassa oli teksti TRUTH/totuus. Totuutta puolella ja puolella.