Pitkän iän salaisuus — pitkitetty juhla-aika
Vapunvietto Boquetten kylässä Panamassa
Boquetten kylä Panaman pohjoisosassa sijaitsee 1060 metrin korkeudessa. Täällä eletään yli 115 vuotiaaksi. Elämä kylässä tarjoaisi muutaman tuokion lisäaikaa. Ei muuta kuin rohkeasti katsastamaan paikan strategiaa.
Majottauduin pieneen majataloon. Polttelin tupakkkia huoneeni ulkopuolella ja annoin ympäristön virrata aivoihini. Majatalon isäntä touhusi energisenä. Pian hän seisoi edessäni kertoen elämäntarinaansa. Hän oli perheineen muuttanut Panamaan Saksasta. Muutolla hän etsi toisenlaista, ei- saksalaista elämää. Minkälaisesta saksalaisuudesta hän pyrki eroon, siitä ei ollut puhetta. Hän eli saksalaisuuden ongelmien ulkopuolella, hyvää elämää. Ties miten humaaninhurskasta mutta uuvuin kuunteluun aika alussa. Olin kohdanut tällä matkalla ja muussa menneisyydessäni muuttajien ja matkailijoiden utopioita, puhdistautumista eletystä, irtautumista traditioista ja tulevaisuuden odotuksia vailla aiempia sidoksia.
Seurasin ensimmäisenä aamuna terassilla perheperformanssia. Isä valmisteli lasten koulukuljetusta. Komentosanat napsahtelivat kuin oikosulut hauraassa verkostossa. Lapset sähisivät vastaan sillä nerokkuudella, mihin argumentointia korostava kasvatus valmentaa. Vastakkkain asettautui auktoriteettikulttuuri ja argumentoinnin taito. Saksalaisuus arvostaa kumpaakin.
Pienen episodin jälkeen penskat soljahtivat maastoautoon ja pörräsivät valtaväylälle. Myöhemmin isäntä asettui terassilleni. Hän halusi kertoa yhteydestään suomalaisuuteen.
Maailma on pieni. Majatalon isäntä oli vieraillut Helsingissä ja rakastunut suomalaiseen naiseen. Nimikin oli muistissa. Osoite sai minut herkistymään. Nainen oli asunut samassa korttelissa missä itse pidin majaa. Kortteli on suuri ja muodostuu useammasta asunto-osakeyhtiöstä. Suomalainen ihastus eli muistoissa, ensimmäinen osa toisenlaisen elämän projektissa.
Edessä oli Vappu. Panaman Vappu on toukokuun toinen maanantai. Tuli mieleen suomalaisten juhlapyhäsouvvi. Epäkirkolliseen työelämään viitaten hankkiuduttiin eroon arkeen singahtelevista kirkollisista pyhistä. Työelämä on selkeämpää, kun lomat osuvat viikonloppuun. Vappu, työväen ja ylioppilaiden juhla säilyi toukokuun ykspäivässä. Panamassa oli toisin. Vappumaanantai varmisti pitkän viikonloppuvapaan. Mikseivät suomalaiset AY-ihmiset meille näin säädelleet: vappu olisi vuoden pisin juhlakausi joka vuosi.
Vappupäivänä päätin vierailla lähiseudun (30-40 km) kuumilla rikkilähteillä. Bussi heitti lähimpään kylään. Aukiolla oli pitkiä pöytiä ja penkkejä. Niiden ääressä oli kosteus virranut jo kolme vuorokautta. Nauttijat olivat aamuvarhaisella vielä pöytien alla.
Jatkoin liftillä ja kävellen luonnonlähteille. Perillä vastaanottajana oli vanha mies ja koira. Kylpylä muodostui muutamasta vesikuopasta. Istuskelin jonkinaikaa rikin tuoksuisessa vesikuopassa. Arvioin veden hygieenisyyttä sinänsä, veden vaihtuvuutta, asiakasmääriä ja heidän mahdollisia tautikantojaan ja nousin kuopasta ylös. Läheistä jokea ja sen virtauksia matkaopas kuvasi tervehdyttäviksi. Asetuin kivien koloon virran poreisiin ja nautin puhtaasta elämästä kunnes silmäni heijasti verkkokalvolle lahoamista, mätänemistä, kitumista ja ylipäätään elämän alimpia tasoja.
Palasin takaisin rikkipitoisille maakuopille. Omistaja aktivoitui. Halusinko syödä? Aamiaisesta oli noin kuusituntia ja kylän meksikolaisbaarin makupaloja nauttisin aikaisintaan neljän tunnin päästä. Jotain olisi järkevää syödä. Tallustin kylpylän omistajan vaatimattomaan majaan. Sekarotuinen koira asettui säärtäni vasten vartijaksi. Isäntä kantoi eteeni keittolautasen. Rasvaliemestä erottautui joitakin vihanneksia. Vihannesten keskellä köllötti pari lihapalaa. Isäntä poistui omiin tiloihinsa. Koira katsoi anellen silmiini. ”Koira hyvä, luulen että lautasella on veljesi, oletko valmis nauttimaan hänen lihallisuudestaan.” Näillä ajatuksilla hylkäsin annetun aterian ja syötin sen nälkäiselle koiralle, kiitetävän nopealle ruokailijalle. Isännän palatessa saatoin ojentaa tyhjän lautaseni ja kiittää ateriasta.
Kylpyjen tervehdyttämänä aloitin paluumatkan. Reipasta kävelyä. Ajokortilliset jatkoivat juhlintaa. Vastaan löntysteli hevosia selässään nukahtanut ratsastaja. Lopulta löytyi taksi. Taksi ei suinkaan lähtenyt suin päin kohti toivottua kohdetta, vaan metsästi lisää asiakkaita. Tälläiseen lähtöajeluun on paras varautua latinoissa. Tällä kertaa jokainen odotteluminuutti poltti kuskin promilleja kohti pidempää elämää.