Familylife - Mississippi ja New Orleans

Matkustin New Yorkista sisareni luokse Mississippiin. Pieni merenrantakaupunki lähellä Louisianan rajaa elää kuumeisen nousun aikaa. Kasinotalous on käynnistänyt valtaisan rakentamisen. Toinen toistaan mielikuvituksellisempia rakennuksia — 12 kasinoa, tuhansia hotellihuoneita on kohonnut ranta-alueelle lyhyessä ajassa. Uusia työntekijöitä tulee joukoittain. Tarvitaan usia asuntoalueita, kouluja, kauppoja ja teitä. Kesäturismia varten on rakennettu maailman pisin "manmade" hiekkaranta. Hiekka on tuotu Alabamasta, Mobilesta.

Visuaalisesti kasinot ovat yhdistelmä Tropiclandiaa ja ruotsinlaivaa - suunnattoman suurina. Ensimmäiset bussikuljetukset tuovat pelaajia muista osavaltioista aamu seitsämästä alkaen, eläkeläisiä enimmäkseen.

Asuntoalueet rakennetaan kerralla. Yhdellä alueella on noin neljä eri talotyyppiä. Näkymä on melko monotoninen kunnes istutukset ja erilaiset muut pihakoristeet luovat tunnistettavia koodeja. Maalasin sisareni perheen postilaatikkoon kotkan ja toiselle puolelle flamingoja. Ei tarvitse muistaa numeroita? Riittää kun muistaa kaupungin ja kadun sekä piirtää flamingon (helpompi kuin kotka).

Gulfport ja Biloxi ovat syvän etelän pikkukaupunkeja. Vanhat puutalot ovat koristeellisia pylväsverantoineen ja pitsimäisine leikkauksineen. Käden taidot ovat arvossa. Lehtevien katujen varrelta löytyvät käsityöläisten pajat ja myymälät. Luontevuutta, ystävällisyyttä — idylli.

Paikallisesta lehdestä luin uutisen alkuperäisten asukkaiden kokoontumisesta. Uusi kehitys on uhka. Asukkaat kertovat tarinaansa. Turkey Creekin rannalle muodostui pieni yhteisö vapautetuista orjista. Kun Melinde Benton vapautettiin, hänelle annettiin vene ja vähän rahaa. Perheineen hän tuli alas Mississippiä ja asettui Turkey Creekiin - villien kalkkunoiden asuttamaan metsään. Melinda osti maata, kasvatti 7 lasta ja eli 91 vuotiaaksi. "Grandma Bentonista" tuli yhteisön matriarkka. Hän lahjoitti maata koululle ja kirkolle sekä käynnisti tuotannollista toimintaa. Grandmaman jälkeläiset jättävät veneet ja rannat sekä maat moottoriteiden saartamina.

Gulfport/Bilox muuttuu postmoderniksi kaupungiksi, erilaisten kertomusten tihentymäksi. Mennyt ja tuleva kohtaavat. Liian nopeasti — liian kaukana suunniteltuna? Ketjuuntuneiden supermarkettien tieltä vyörytetään pois "röttelöt", yksityisyyden asujamistot. Lentokoneet ja bussit tuovat päivittäin toiveikkaita Melindoja lapsineen kasinoiden koristamille rannoille. Joku heistä näkee koulun, kirkon tärkeänä.

Parin tunnin ajomatkan päässä on New Orleans. Jazzia — kyllä kiitos. Paljon muutakin ja erityisesti silmälle. Mahtavan Mississippijoen tuntumassa on ranskalaiskortteli. Kuka ei pidä koristeellisuudesta, matkustakoon muualle. Rakennuksia kiertää toinen toistaan sirompi valurautainen terassikaide runsaine kukkaistutuksineen. Talojen värit ovat voimakkaita ja toisiinsa soinnutettuja.

Ranskalaiskorttelin lisäksi New Orleansista löytää etelän puurakentamisen upeampana kuin ehkä missään muualla. Suomalaisille talotehtailijoille täällä tulisi montakin riemukasta ahaa-elämystä. Pohjanmaalaiset riehaantuisivat aivan kerrassaan.

Ranskalaiskorttelin tuntumassa ovat uudet virasto- ja liikerakennukset - parhaimmillaan kuin veistoksia. Näiden väliin on asettunut uusi taidekeskus. Modernin taiteen museo sijaitsee vanhassa tehdasrakennuksessa. Kulman takana on Juliakatu gallerioineen, samoin vanhoihissa varasto- ja teollisuustiloissa ja niin postmoderneina!

Modernin taiteen museon sisään, kaksikerroksiseen, korkeaan tehdastilaan on rakennettu "Guggenheimin museo" - spiraalimainen ramppi. Guggenheimin spiraalilla on monta funktiota liikkumiseen ja katsomiseen. Orleansin spiraali jää auttamatta yhteydestään irroitetuksi sitaatiksi.

Suunnittelijalla on muutoinkin ollut vauhti päällä. Palkkia ja läpileikkausta vyöryy niin ettei silmiään löydä päästä. Näyttelytila jää pieneksi ja aivan mahdottoman valottomaksi. Hyvä tila vaikkapa Kuolleen meren käsikirjoituksille - mutta Andy Warholin maalauksen toistuva häränpää on pylväiden pätkimä. Syntyy visio kaikkialla olevasta häränpäästä. Itse asiassa Warhol olisi pitänyt tästä ripustuksesta?

Näyttely esitteli POP-taiteen suuret nimet ja myöhemmät hengenheimolaiset. Mestari - kisällikehälle on rakennettu monasti näyttelyitä ja mikä ettei vieläkin. Eniten minua kiinnostivat tuntemattomat. Matkani edetessä Biennaalien koettelemat taiteilijat alkavat vähetä. Yhä useammin tästä eteenpäin katselen teoksia, joiden tekijästä en tiedä enempää kuin mitä esitteessä kerrotaan. Olen siis hyvää vauhtia asettumassa katsojana taidemaailman ulkopuolelle.