Kielikoululainen ja turisti
Tutustumiseni Guatemalaan alkoi muutaman päivän oleskelulla maan pääkaupungissa. Matkaoppaassani lukee, että kaupunki ei ole arkkitehtoonisesti mitenkään merkittävä. Olen eri mieltä. Kaupungista on hyvää vauhtia kehittymässä postmodernin arkkitehtuurin näyttämö. Renessanssin katkaistu päätykolmio löytyy rakenteillaolevan liikerakennuksen huipulta, kymmenien kerrosten korkuisia roomalaispylväitä, tummaa peililasia. Mielikuvitus työskentelee. Muutos on vauhdissa.
Toisaalla on tiheääkin tiheämpi vanha rakennuskanta. Sekin on kiehtova sekoitus muuttovirtojen mukanakulkemasta. Kaiken seassa sukkuloivat vanhaakin vanhemmat bussit. Kuljettajan yläpuolella kimalteleva raamatun lause ”Jeesus johdattaa” näyttäytyy hyvinkin toivottavalta. Autojen johdot ovat miten kuten. Ilma on sakea pakokaasuista. Edes runsas puusto ei saa keuhkoja avautumaan. Kaikki kuitenkin toimii. Kaupungista on päästävä pois.
Aloitin Guatemalassa espanjankielen opiskelun. Antigua on siihen tarkoitukseen oiva paikka. Valinnan varaa on. Lähes joka katuosuudelta löytyy kielikoulu tai kaksi. Valitsin kielikoulun, jolla on toimipisteet myös Quetzaltenangossa (Xela), Moterricossa Tyynenmeren saarella ja Panajachelissa Atitlan järven rannalla sekä Tikalissa arkeologisten muistomerkkien tuntumassa, viidakossa. Maan eri osat ainakin tulee nähdyksi, kävi kielenoppimisen sitten miten kuten.
Koulut järjestävät oppilaidensa majoituksen joko paikallisiin perheisiin tai hotelleihin. Valitsin perheen. Kielen treenausta kolmella päivittäisellä aterialla. Olo oli kuin kansanopiston kesäkurssilla, arjen huolista vapaana. Opetuksen tasosta voi olla montaakin mieltä. Opetusta annetaan yksityisopetuksena ja yksinomaan espanjaksi. Opettajat ovat paikallisia opiskelijoita. Pedagogiset taidot toistivat ilmeisesti omaa oppimiskokemusta. Tankkausta ja ulkolukua. Kynä, puuseppä, paita, lyhyt, haarukka. Minä syön, sinä syöt.
Yritän selittää: aikuinen ei opi ulkomuistilla, vaan asioiden yhteyksistä. Opettajani pyytää toistamaan hän syö, me syömme, auto, kioski. Kirjoita muistiin. Vihkoni täytyy sanoista, sanelun mukaan kirjoitetuista säännöistä. Kieltäydyn kirjoittamasta imperfektin määritelmää. Jokaisessa kielessä on imperfekti. No, espanjankielessä niitä on kaksi kuten myös futuureita. Opettaja lukee monisteestaan. Minä kirjoitan. Kopiokoneet eivät tällä raksuttele. Piankin tiedän, miten pienet säiliöt kuulakärkikynissä on.
Koulut ovat oiva tapa tutustua toisiin turisteihin ja kuulla matkustusvihjeitä. Koulu pyrkii vilpittömästi tutustuttamaan myös paikalliseen elämään järjestämällä päivittäin vierailuja lähiseudun kohteisiin. Joissakin kouluissa oppilaat voivat osallistua työskentelyyn paikallisten nuorten kanssa. Nuoret turistit jakavat muutoinkin päivänsä opiskelun ja työnteon kanssa. Tarjoileminen tai avustaminen ”nettikahviloissa” tuskin tuo suurta taloudellista helpotusta. Sosiaalinen kanssakäyminen ja ylipäätään ajankäytön mielekkyys lienee tärkein houkutin hakeutua työhön.
Antiguan tekee miellyttäväksi kaupungin kauneus. Perustellusti se on yksi "maailmanperintö" kohteita. Uudistamista rajoitetaan. Turismin tärkeys saa liike- ja palveluyritykset etsimään paikan henkeen soveltuvia ratkaisuja. Rakennukset ovat värikkäitä tai valkoseksi kalkittuja. Kukkia ja puita on kaikkialla. On kuin kävelisi jättimäisellä ikkunalaudalla. Taidokaita puuleikkauksia palkistoissa — silmälle riittää töitä. Kaikki tämä siistinä, mielyttävässä ilmanalassa (helmikuu) ja edullisesti. Viikon opetus (esim. 20h) ja täysihoito perheessä maksaa n. 650 mk. Että ihmettelenpä vaan, miksi kohtasin olemattoman vähän suomalaisia. Aikuinenkin oppii, myös ulkolukuna. Toistaiseksi oman kouluni vanhin oppilas on ollut 82 vuotias.
Guatemalaa on sanottu maailman kauneimmaksi maaksi. Kaunis on. Vihreä on. Värikäs. Erityisesti käsitöistä kiinnostuneille maan eri osien perinne näyttäytyy rikkaana. Kaupungeilla on kiinteät markkinapäivät, joiden mukaan matkareitti kannattaa suunnitella. Liikkuminen on helppoa. Sen voi tehdä jännittävästi täpötäysissä paikallisissa busseissa tai turistibusseissa.
Quetzaltenangon ympäristöön tein useitakin pieniä, omatoimisia bussimatkoja. Turistioppaissa luetellaan kirkot ja museot nähtävyyksinä. Jos ne eivät ole katsomisen arvoisia, todetaan ”ei mitään erityistä”.
Missään oppaassa en ole nähnyt mainintaa: mene kylään, joka ei ole juurikaan minkäänlainen. Istu alas ja anna elämän tapahtua edessäsi ja itsessäsi. Erityisyyden etsiminen kätkee näkyvissä olevan, arjen kiinnostavuuden. Turistisessa katseessa on kyse enemmänkin oman läsnäolon kokemisesta kuin kohteen katsomisesta. Olin täällä.
Huittinen, syntymäpitäjäni ei ole saanut mitään mainintaa kansainväliseen matkaoppaaseen (Lonely Planet/Finland). Huittinen voisikin perustaa matkailulliset ansionsa turismin todellisuuteen: Tule tänne. Katso itseäsi suuren ja avaran taivaan alla. Tee viisaita kysymyksiä omasta historiastasi.
Yhtenä viikonloppuna huristeltiin luonnonsuojelualueelle ja tihruttiin aamusta alkaen Quetzaleja, pitkäpyrstöistä kansallislintua. Yhtään ornitologia ei osunut matkaan, joten todennäköisiä havaintoja oli runsaasti. Nousu biotopoksen 2800 metriin ja alastulo jäi lihasmuistiin pitkäksi aikaa. Kärjessä kulki kaksi kuntosalin mannekiinia. Mutta kuka ehti nähdä pienen villiorkidean, ihmetellä uusien palmunlehtien pythagoralaista spiraalia.
”Miten sinä uskallat matkustaa yksin?” Ryhmävaellus pimeässä tippukiviluolassa oli hengenvaarallista. Vähän väliä joku poikkesi kivetykseltä kosteaan liejuun ja tulihan se kiveys liukkaasi. Hengissä - kiitos viidakkokenkien ja sissilampun. Hyville varusteille osaa liikkuessa antaa arvoa.
Ajomatkan aikana tutustuttiin kaakaopuun ”hedelmään”. Kookas. Miten ikinä ihminen keksi sen sisällöstä tehdä juomaa. Miten keksi kuivatella punaisia kahvipapuja ja liotella sitten siinä vedessä pullaa.