Kutomalla avioon
Perun ja Bolivian rajalle sijoittuva Titicacajärvi on suuri kuin meri. Saarilla on korkeita vuoria. Rinteillä viljelmät muodostavat tilkkutäkin. Viljelyksiä on pengerretty vanhan inkatradition mukaisesti. Pitkät kiemurtelevat kiviaitaukset suojaavat eroosiolta. Tämä karun elämän maisema on koristeellinen. Turistien kamerat raksuvat.
Punosta mottorivene kuljettaa joukon turisteja Amantanin saarelle. Peräsimessä oleva nainen kutoo värikästä nauhaa. Kiinnostunut katse saa nopeasti nähtäväkseen muovikassista pieniksi rannekkeiksi pätkittyjä nauhoja. ”Dollar”.
Poikkeamme kelluvalle saarelle. Tämän keinotekoisen saaren pohja ja asumukset on rakennettu kaisloista. Veneet ovat kaisloista. Juuri näiden saarten asukkailta Thor Heyerdal, norjalainen tutkija ja seikkailija sai opastusta veneen rakentamiseen. Teen kierroksen saaren ympäri. mukavan pehmoinen istua. Muoto on sutjakka, gondolimainen.
Amantanin rantaan on kokoontunut saaren asukkaita. Turistit majoittuisivat heidän koteihinsa. Opas määrää kuka saa turistin tai kaksi. Näissä oloissa se merkitsee suurta valtaa. Kaikille ei tälläkään kertaa riitä majoitettavaa. Kipeästi kaivatut ansiot jäävät saamatta. On kuokittava kivisiä peltoja entistä ahkerammin.
Minut määrätään majoitusryhmän ainoan miehen matkaan. Polkuja kulkien ja ja tonttien välisiä kiviaitoja ylitellen kuljemme miehen talolle. Vaimo on hoitamassa isänsä taloutta. Miehellä ei ole avainta. Odotellaan. Kuluu tunti ja osa toistakin. Jutut alkavat käydä vähiin. Venematkan jäljiltä olen ruuan ja levon tarpeessa. Pihamaalla hyörii perheen lapsia. Ehdotan useamman kerran, että joku lähtisi hakemaan avainta. Lopulta mies lähtee itse.
Huoneeni on rakennuksen yläkerroksessa. Siellä on useita vuoteita. Sesonkiaikana majoitettavia riittää. Vuoteiden lisäsksi huoneen kalustuksena on kirjavalla kerniliinalla peitetty pöytä ja kaksi tuolia. Mies tuo ateriani, sakean vihanneskeiton ja häipyy samantien tikkaita alas. Keiton valmistaja, emäntä ei tule tervehtimään. Lusikoin nälkäisenä yksinäisen keittoni.
Menen alakertaan tyhjän lautasen kanssa ja ojennan sen kohti emäntää voidakseni tervehtiä mutta hän katoaa kiireesti keittokatoksen pimeään ja mies ottaa lautasen. Aterian jälkeen ryhmä kokoontuu kylän aukiolle. Opas kertoo saaresta, lapsuutensa maisemasta ja johdattaa meidät aukottoman muurin ympäröimään pyhään paikkaan. Hämärtyvässä illassa maiseman karuus pehmenee. Turistien mietiskelevät katseet kulkevat kivisten holvikaarien rytmittämältä pyhältä polulta järven rannattomuuteen. Palatessamme alkaa sataa.
Majoittajille on annettu kellonaika jolloin majoitettavat tulisi hakea torilta takaisin asunnoille. Vain kahden majoittajat odottelevat huopiin kääriytyneinä kylmänkosteassa ilmassa. Sade voimistuu. Haluaisin mahdollisimman pian asunnon suojaan. Isäntää ei näy missään. Miten näkyisikään. Eihän heillä ole kelloja.
Opas lähtee viemään minua ja joitakin muita samalla suunnalla olevia. On jo täysin pimeää. Opas jää juttelemaan ullakkohuoneeseeni. Kyselen Ecuadorin ja Perun välisen rajarauhan herättämistä ajatuksista. Isäntä tuo kaksi keittokulhoa. Ulkona sataa jo voimakkaasti.
Aterian jälkeen on tarkoitus palata kylän baariin seuraamaan asukkaiden musiikki- ja tanssiesityksiä. Opas tuntee velvollisuutensa ja lähtee hyvissä ajoin. Minä pyytelen anteeksi. En halua kastella vähiä vaatteitani. Edessä on kylmä yö. Isäntä tuo huoneeseen lisää vilttejä. Niitä on monia jo ennestäänkin. Olen nolon huolestunut. Jäikö monilapsiselle perheelle ainokaistakaan. Isäntä ei suostu viemään yhtään peitettä takaisin.
Aamulla siirrymme moottoriveneellä toiselle saarelle. Isla Taquile on tunnettu käsityötaidostaan. Kaikki kutovat, miehet ja naiset. Taito opitaan yhtä luonnollisesti kuin kävely. Ne, jotka avioituvat muualla asuvien kanssa, huolehtivat siitä että aviopuoliso oppii kutomaan. Ilman tätä taitoa ei saarelle ole tulemista.
Kutominen leimaa saaren olemista monellakin tavalla. Pipoja ja nauhoja tehdään kuljeskellessa, niitä näitä jutellessa. Kangasta kudotaan maassa istuen. Loimilankojen päät on solmittu pihapuuhun. Pirta keikkuu loimilankojen varassa. Valmista kangasta on kutojan sylissä. Tämä työ edellyttää siisteyttä. Pihatanner on tallottu kovaksi, lakaistu huolellisesti. Siisteys ja värikkyys on leimallista myös kutojille. Miten toisenlaiselta elämä näyttääkään tällä saarella verrattuna karuja peltojaan viljeleviin.
Tuotteita myydään kylän kahdessa kaupassa. Ne omistetaan yhteisesti. Hinnoista ei tingitä. Tekijä ei ole tinkinyt laadusta. Täällä voi luottavaisesti ostaa laaman ja alpakan villasta tehtyjä tuotteita. Muualla vastaavat vakuuttelut johtavat melkoisella todennäköisyydellä tingatun keinokuidun ostoon.
Matkani aikan, eri maissa puhe kääntyi useasti avioitumiseen. Paikallisia askarrutti turistien naimattomuuden yleisyys ja heidän perheidensä lapsiluvun vähäisyys. perulainen konstaapeli kysyi huolestuneesti: ”kuka pitää huolta vanhuksista?”. Perhe on osa selviytymisstrategiaa.
Kolumbialaisessa vuoristokylässä mies kertoo avioituneensa 14-vuotiaana. Vaimo oli 13- vuotias. Ympärillämme liikehtivät levottomina perheen nuoret tytöt, ”naimaikäiset” 11-12 vuotiaat. Oppaani lisää puheeseen elämän katkeruutta. Jos perheeseen syntyy toinen lapsi äidin vielä kantaessa edellistä selkänyytissä, vastasyntynyt surmataan. Vuoriston peltotilkuilla ei selviydytä ilman kaikkien työpanosta. Yhden lapsen kanssa kuokkiminen sujuu.
Turistit ajautuvat pohtimaan klinikoiden abortteja ja elämän hallinnan monimutkaisuutta.