Länsimaisen taideperinnön sidos

New Yorkin taidemaailmassa kohtaa tunnettuja. Biennaalien lanseeraamat taiteilijat jäsentävät esilläolevaa. Seuraava etappi, New Orleans oli osa samaa taidemaailmaa, keskuksen ympärille muodostunuttaa reunaa. Outous lisääntyi. Mutta täälläkin museon ohjelma rakentui tuttujen nimien varaan. POP-taiteen pioneerit saivat rinnalleen tuntemattomuuteen jääneitä seuraajiaan.

Siirryn etäämmälle keskuksesta. Guatemalan Quetzaltenangossa modernin taiteen museon taulut ovat varmasti enemmän vinossa kuin yhdessäkään muussa maailman taidemuseossa. Siihenkö erilaisuus loppuu.

Museosta puuttuvat Stellat, Kleinit, maailmantaiteen kiintotähdet. Museolla on varaa vain omiin taiteilijoihin. Katselen tutunoloisia kuvia. Kokoelma muodostuu länsimaisen taideperinnön uuraasta toisintamisesta. Guatemalalainen esitys kubismista, surrealismista, abstraktisuudesta, POP- taiteesta, esinekollaaseja, installaatioita. Vakuudeksi museossa olevasta taiteilijan ateljeesta löytyy eurooppalaisen taiteen kuvakirjoja. Taiteilija antaa ateljeessaan opetusta nuorille taideopiskelijoille.

Mikä on tämä länsimaisen taiteen tiukkaakin tiukempi sidos, kaikkialla näyttäytyvä, pettämätön järjestelmä, johon taiteilija toisensa jälkeen sovittautuu kulttuurisesta perimästään riippumatta.

Mieleeni palautuu haastattelu. Suomalainen, vastavalittu taidemuseon johtaja pahoitteli taiteen viivettä. Uudet ilmiöt esitellään yksin Euroopassa hitaasti. Suomeen taiteen uusin tulee sitäkin hitaammin, jos koskaan. Hm? Taide on siis jossakin, kontteihin lastattavaa. Taide syntyy muualla ja se lisääntyy täyttäen taidemaailman kaltaisuudellaan viimeistä reunaa myöten, uusiutuakseen missä.

Quetzaltenangon kaltaisia museoita on kaikkialla. "Kuva syntyy kuvasta". Kansallisten piirteiden, kulttuurisen perimän ja eletyn historian vaikutus - täytyyhän sen näkyä. Taide syntyy tekijänsä elämismaailmasta. Edessäni oleva taide vaikenee ristiriidoista, katkerista kohtaamisista, toiseudesta, jonka keskellä se on syntynyt.

Guatemala Cityn taidemuseossa näin Iberoamerikkalaisen taiteen näyttelyn (Unescon kiertonäyttely). Näyttely oli koottu yhteisen kieliperinnön alueelta. Kielten moninaisuus elää rinnakkaisuutena, hierarkisoituina. Yksin Väli-Amerikan alueella on useita eri intiaanikieliä. Koulusivistys ja tutkinnot hankitaan espanjankielellä. Bilinguaaliset koulut, englannin kielellä annettava opetus on Guatemalassa arvostettua.

Näyttely on osa Kolumbuksen käynnistämää löytöretkeä, etsimisen ja valloittamisen yhtäaikaisuutta. Kirjoitan tätä Hondurasissa, Karibian meren pienellä saarella. Englantilaiset ja hollantilaiset pistivät aikanaan kultaarahtaavat espanjalaiset todella ahtaalle. Väli-Amerikan itäisillä rannoilla englanninkieli on edelleen osa tätä päivää. Englannin kieli valtaa iberialaisen tradition maita. Koottiinko Iberoamerikkalainen näyttely espanjalaisuuden linnakkeeksi Morganien ja Walkerien ryöstelyä vastaan.

Iberoamerikkalaisesta taiteesta löytyvät taidemaailman kiintotähdet: Picasso, Dali, Miro, Frida Kahlo, Marisol Escobar, Tamayo, Botero, Matta, Tapies. Osa heistä on mukana tässäkin näyttelyssä - marginaalisilla teoksillaan. Kokoelman ongelmallisuus on sen ulkokohtaisuudessa. Botero ei ole mukana teoksessaan olevan takia, vaan Boterona itsenään.

Iberoamerikkalaisuudessa tuodaan nähtäväksi enemmän kuin puoli maailmaa. Juuri mahdollisuuksien moninaisuus tekee näkyväksi länsimaisen kulttuuriperimän sidoksen tiukkuuden. Toiseuden kohtaaminen on länsimaisessa kulttuurissa koettu uhkana. Se on hävitetty, työnnetty marginaaliin, kätketty. Samaan kultturiperimään liittyy innovaatiopakko, uuden etsiminen. Kaiken läsnäolo ja saatavuus tyhjentää merkitysten sisällön. Kulttuuriset lainat kelpaavat pinnaksi. Mayojen kuvaperinne siirtyy T-paidan rintamukseen. Olen ollut Tikalissa.

Unescon kierrättämä Iberoamerikkalaisen taiteen näyttely on osa länsimaisen kulttuuriperimän missiota. Taiteenaoleminen lunastetaan tästä traditiosta. Länsimainen kulttuuri puolustaa arvojaan kaikkialla riippumattomana siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Ajankohta on otollinen. Aatteellinen perusta on laajemminkin yhtenäistymässä. Samankaltaisuus rakentaa yhteisen katseen, yhteisen ymmärryksen? Espanjalaisuus ja englantilaisuus löytävät toisensa mayojen mailla.

Taidemuseon kuvat vertautuvat muuhun näkemääni. Seuraan kirkossa Maximonin rituaalia. Kahden kitaran ja haitarin sekä laulajan muodostama yhtye säestää tapahtumia. Alttarilla on Maximonin hahmo, sikaria polttava mies pyhäpuvussa ja hattu päässä. Kaikkialla palaa kynttilöitä ja sikaareja. Ihmiset "vihtovat" toisiaan yrttikimpuilla, juovat viinaa ja purskuttavat sitä toistensa iholle, rukoilevat parempaa tulevaisuutta. Kohtaan toisia rituaaleja syrjäisessä luolassa ja pienen kirkon ulkopuolella sekä perinteisellä uhripaikalla. Kolmen ristin eteen asetellaan ruokia, palavan kopaanin tuoksu on täyteläinen. Äänekkästi toistetut rukoukset sekoittuvat toisiinsa. Traditiot ovat kohdanneet uskomuksissa ja elävät toivossa.