Dreaming design
Amerikan intiaaneilla on käsite dreaming design. Ratkaisu näyttäytyy unessa. Unessa muisti vapautuu valveillaolon monisyisistä sivujuonteista. Levossa muotoutuu oleellinen.
Viimeistelin kolmannen yksityisnäyttelyni töitä. Olin saanut Galleria Brondan pohjapiirroksen (Kasarminkatu vuonna 1987). Ripustuspintaa oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin niin galleriassa kuin teoksia ostavissa yrityksissä. Elimme mahdollisuuksien maailmassa. Taitoni oli kasvanut ja käytettävät välineet lopultakin ammatilliset. Tekemisen into ja teosteni koko kasvoivat. Fyysisesti tunsin juoksevani maratonia.
Näyttelyn tekemisessä perilläolon ajankohta on ennakolta määrätty. Mitä lähempänä sovittu ajankohta on, sitä haasteellisempana tavoite näyttäytyy. Oleellisen arvottaminen tempoilee. Uudet ideat tunkevat esiin. Ennen maalia on kuitenkin juostava aivan muualle kuin maaliin. Silloin alkaa tiedotteiden suunnittelu. Kuvaukset kutsukorttia varten. Typografiaa, sinikopioita. On laadittava kutsuvierasluettelo osoitteineen — jaksatko juuri nyt muistaa, etsiä, tarkastaa. Kehystystä, kuljetusta...Ratkaisevassa kiihdytyksessä koneisto ahtautuu, uhkaa hajota.
Toinen tapa olisi tehdä ensin uusi kokoelma ja etsiä sen jälkeen näyttelytila. Miten usein urheilijat rikkovat ennätyksiä harjoituksissa. Stadion näyttämönä tuo suoritukseen kannustavan lisän. Urheilijat venyvät yleisön kohtaamisessa.
Pidän omalla kohdallani mahdottomana uuden kokoelman tekemistä ilman rajattua päämäärää. Näyttelyiden välinen aika on treeniä, kokeiluja ja uuden oppimista. Näyttelysopimus määrittää näyttämön ja venyminen esitykseen alkaa. Intensiivisyys lisääntyy päivä päivältä. Varsin pian tulee tilanteeseen, jossa hylättyjä töitä on enemmän kuin hyväksyttäviä. Lopulta mahdottomia kaikki.
Hyvään näyttelyyn riittää yksi hyvä työ. Mutta missä se on. Joko se on. Onko töitä ylipäätään tarpeeksi. Kelaan ajatuksissani tehtyjä töitä. On, on. Työt riittävät. Mutta se yksi hyvä. Se on tuo. Menen nukkumaan.
Unessa sanon itselleni: Aiot pitää näyttelyn ilman ainukaistakaan työtä. Vastaan itselleni: Onhan minulla töitä. Olen työskennellyt vuoden, arjet ja pyhät. Nauran vastaukselleni: No sano yksikin työ, minkä olet tehnyt. Tavoittelen näkyväksi tekemiäni. Kaikki kuvat katoavat. Pakottaudun heräämään. Menen vedoslaatikolle. Katson uusia vedoksia. Ne ovat. Jatkan unta.
Dreaming design - unen näin valmistellessani vuoden 1994 näyttelyäni. Kokoelman tekeminen sujui hyvin. Mieliala oli hyvä. Työhuone innostava. Aikaa oli riittävästi. Se yksi hyvä oli jo tehty. Tietynlainen pakottomuus siivitti päivittäisiä ponnistuksia. Helppous alkoi huolettaa. Oliko ote löystymässä. Onko tästä tulossa varttuneen virtuoosin kahvikonsertti. Kasasin töihini ongelmia. Lisäsin ja peitin.
Yöllä uneeni piirtyi kuvio. Vaalean punaisella taustalla näyttäytyi aavistuksenomaisesti erottuva, rytmisesti piirtyvä tarkkarajainen, selkä kuvio. Tämän haluan ehdottomasti toteuttaa. Töihin on palautettava yksinkertaisuus ja pienieleisyys. Pakottauduin heräämään. Kuvio olisi merkittävä muistiin heti. Aamulla se olisi unen myötä kadonnut. Yöpöydällä oli vain pieni pahvikotelo, jonka kannen sisäpintaan piirsin kuvion periaatteen. Vaivuin takaisin uneen.
Aamulla herätessäni muistin unennäön. Mutta olinko ollut valveilla, piirtänyt kuvion muistiin. Oliko luonnoksenpiirtäminen vain osa unta. Löysin yöpöydältä 1,5 cm x 1,5, cm kokoisen pahvinpalan, johon kuvio oli täsmällisesti piirretty, rytmisesti toistuva ääriviiva lumpeen kukinnosta.
Oli sunnuntaiaamu. Polkasin työhuoneelle. Työpöydälläni oli valokuvia kesäiseltä lummelammelta. Teoksesta tulisi kaksiosainen. Alaosan muodostaisi unen kuvio vaalean punaisella taustalla. Yläosaan valokuvista lammen tumma sini. Sekotin näkemäni värit välittömästi. Pelkäsin kadottavani unikuvan.
Teoksen edetessä tajusin tekeväni äitini kuvaa. Värit olivat hänen “pyhävärejään”, sunnuntaiksi puettuja. Näkymättömiin siirtynyt äitini oli tuonut unessa kuvan ajatuksen.
Teoksen nimen tulee olla kuvan tavoin monimerkityksellinen, ajatuksiin sysäävä. “Abschiedgesang” , jäähyväislaulu on Heinrich Heinen runoon sävelletyn laulelman nimi. Saksalainen leikkaa irti/poikki, jokin katkeaa. Suomalainen jättää hyvästi, hyvin olemaan. Dreaming design unesta alkanut teos sai nimekseen Abschiedgesang saksalaisen ja suomalaisen tunnelatauksen risteymänä.
Heideggeria mukaillen taide ja uni käsittelevät arkea samansuuntaisesti. Kumpikin saa aineksensa ulkoisista tapahtumista. Kumpikin sysää ratkaisunhetkellä katsojan tahdon sivuun. Ratkaisu näyttäytyy. Totuus on tekeillä teoksessa.
Aistimellisen toiminnan heikkous suojaa elämismaailmaa. Valvetilassa vallitsee elämysten kaaos. Ärsykkeiden paljous johtaa käsittelemättömiin ja ratkaisemattomiin havainto- ja mielikuvakonstruktioihin. Näkyvä jää näkemättä, kuuluva kuulematta. Elämä jatkuu omissa maailmoissa. Silminnäkijän todistus on mitä epäluotettavin.
Unessa rajoittuminen on tehokasta. Valvetilaan liittyvät toiminnat minimoituvat. Aivoja askarruttanut ongelma saa unessa käyttöönsä koko pelikentän. Tyhjä areena, pallo ja vartioimaton maali. Täysosuma.
Teosten luonnostelu, ongelmien ratkaisu rauhallisessa yöunessa olisi miellyttävää. “Helppoa on silloin kun neliökin pyörii”. Heittäytyminen tyhjäpäiseksi voi sinänsä olla rentouttavaa ja paineista sotkua selkiinnyttävää. Luovan ajatuksen edellytys on elämismaailman tihentymä. Maa tarvitsee paljon paskaa ollakseen hedelmällinen. Inspiraatio on työn takana.
Unenkaltaista toimintatilaa voi tavoitella tietoisesti. Initiaatioriiteistä tutut eristäytyminen, matka outouteen, aktiviteettien minimointi, kurinalaisuus edistävät oleellisen tavoittamista, totuuden häivähdystä. Taiteilijan vapaus on äärimmäistä rajoittamista.