Jänis on jänis
Kehnot näkevät kaikkialla varastetun ideansa.
Keväällä 1990 työskentelin kolme kuukautta Roomassa. Erityinen mieltymykseni kohde oli Villa Giulia, etruskitaiteen kokoelmat. Ruukkujen koristelussa geometrinen mitallisuus liittyy esittäviin muotoihin. Konstruktiivinen ja aistimellinen kohtaavat samassa kuvakokonaisuudessa. Ornamentit rytmittävät jäniksen ja satyyrin. Kuvaus täyttyy kerronnasta ja välipuheista.
Eläinten kuvaukset ovat oivaltavia, aiheensa tuntevan tekijän näkemää. Ornamenttien geometrinen muoto on sekin peräisin nähdystä. Kasvien morfologia on muunnettu geometriseksi järjestelmäksi.
Taiteessa eläimen kuva on enemmän kuin lajinsa edustaja. Eläin toimittaa ihmisten asioita. Eläin edustaa pelkoa, uhkaa, himoa. Piirsin ruukkujen kuvia luonnoskirjaani.
Ateljeessani jatkoin eläinmutojen tutkimista. Havaitsemisesta kiinnostuneena pyrin näkemään kuvat mahdollisimman monimerkityksellisinä. Omassa työskentelyssäni muunsin mallina olleen kuvan muoto- ja liikesuhteita tehdäkseni näkyväksi esittävän hahmon viittauksia itsessään olevan ulkopuolelle. Näihin viittauksiin sidoin myös taustassa olevan ja kuvan ylittävän ornamentin.
Kotiintuomisena oli sarja jäniksiä. Niitä oli edeltänyt pitkä abstraktien, pikemminkin abstrahoitujen kuvien sarja. Vastaanotto oli jokseenkin tämä: "Miten sinä jäniksiä teet. Ristohan (Suomi) jäniksiä tekee." Jäniksiä ovat tehneet myös Hannu Väisänen, Joseph Bouys, Martha Wendelin (?). Kaikki ovat kuvanneet jäniksiä jossain elämänsä vaiheessa. Jäniksen "kaava" on kuvattu piirustuksenopettajan opaskirjaan. Tätä kirjoittaessani on Santa Semana, pääsiäisviikko. Jäniksiä on kaikkialla. Kuka on oikeutettu kuvaamaan jäniksen?
Jäniksen kuva esittää jänistä. Jäniksen kaltaisuus esittää jäniksessä olevaa jänismäisyyttä. Subjekti muuntuu atribuutiksi. Jänismäisyydestä tulee ihmisen olemisen atribuutti.
Samoin kuin taiteilija oppii rakenteellisia kuvaamisen kaavoja, luomaan tila-, muoto- ja valoilluusioita, hän oppii ymmärtämään näkemisen moninaisuutta. Taiteilijalle kehittyy oma käsiala ja oma pyrkimys nähdä ja tuoda nähtäväksi. Taiteilijan tapa katsoa ja tuoda nähtäväksi näyttäytyy ilmaisullisessa rakenteessa. Kuva on tekijän subjektiivinen ilmaisu. Taitavinkin jäljennös kyetään erottamaan alkuperäisestä. Jokin kaltaisuus jää toistumatta, jotakin ylimääräistä tulee mukaan.
Kuvan subjektiivisuutta on yritetty kumota ymmärtämällä näkemisessä tapahtuvaa. Katsojan tulkinnassa tekijä on julistettu kuolleeksi. Katsoja julistaa itsensä subjektiksi. Kuvan objektiivisuus pakenee näkemisen subjektiivisten karikoiden tihentymässä.
Taiteilija menee ilmiön sisään ja tuo sieltä ulos käsittämäänsä. Katsoja menee tämän kokonaisuuden sisään ja tuo ulos käsittämäänsä. Näiden kahden yhtäläisyyden aste on merkityksetöntä. Oleellista on käsityksen vaikutus käsittäjässä itsessään.
Lähestymällä nähtyä kameran kuolleen objektiivin tavoin on uskottu yksityisen katoamiseen. Kuva tulee nähdyksi todellisuutta tallentavana. Linssin läpi nähtynäkin kuvalla on tekijä. Tekijän valinta tulee nähdyksi. Nähtyä katsotaan jostakin - suunnasta, etäisyydestä, verhonraosta tai suoraan eteen asettuen. Katsoja näkee kuvaa oman mielensä läpi.
Poistetaan kuvasta kaikki, minkä tiedetään tuottavan tunneperäistä aistimusta. Näkeminen perustuu valoon. Muoto erottautuu taustastaan valon avulla. Valo luo aistimellisia tulkintoja - lämmin/kylmä - kova/pehmeä. Kuinka neutraaliksi kuvan valaistus voidaan tehdä. Pyrkimys neutraaliin antaa kuvalle johdattelevan merkityksen.
Yhdenmukaistetaan kuvattuja muotoja poistamalla esim. vaatteiden tuottama sosiaalinen merkitseminen, vähennetään muotojen erilaisuutta - vähentämällä elementtien keskinäiset erot minimaaliseen saadaan subjektiivisuus katoamaan? Yksi ainoa piste sijoittuu peruspinnalla jonnekin ja samalla jotenkin jonkinlaisena. Piste on ladattu merkityksillä. Pisteen ympärillä oleva tyhjä tila täyttyy merkityksillä.
Jänis on enemmän kuin jänis.