Näkyvä nähtynä
"Vincent van Gogh ja postinkantaja"- näytelmässä van Gogh ja Paul Gauguin käyvät keskustelun tuolista taideteoksen aiheena. Syntyy kiistaa siitä, pitääkö tuolin olla havaittavana vai onko tuolin läsnäolo suorastaan haitallista kuvattaessa esinettä. Toinen haluaa tehdä havaintoja konkreettisesta kohteesta piirtämisen ajan. Toisen mielestä tuolista saatu kuva on esitettävä mielikuvan kaltaisena.
Syksyllä 1981 opiskelin jonkin aikaa Vapaan taidekoulun avoimella kurssilla. Maalausluokka oli kapea ja pitkänomainen. Vastavaloon asetettu malli oli huoneen etunurkkauksessa. Arviolta noin 3-5 lähinnäolevaa saattoi nähdä tutkittavan teeman välittömästi edessään.
Tilanne palautuu van Goghin ja Gauguinin pohdintaan. Onko teemaa tarkasteltava välittömästi läsnäolevana työskentelyn eri vaiheissa. Muodostuuko tuijottamisessa todempia havaintoja kuin mielikuvan muodostamisessa.
Koska piirtäjiä on paljon ja telineet piirustusalustoineen massiivisia, välitön näköyhteys mallin ja piirtäjän välille on saatavissa vain eturivistä. Näistä paikoista kisataan. Niistä kisattiin myös Vapaassa. Kaikilla piirustuskursseilla on joku, joka hyvissä ajoin käy merkitsemässä itselleen paikan eturivistä, tarkastelijan paikan.
Vapaan opettajat selittivät, että mallia on mentävä katsomaan ja palattava maalaamaan nähtyä. Tuijottamisen sijasta oli nähtävä. Yksinkertaista. Kuvan tekijä loppujen lopuksi kuitenkin kuvaa vain ja ainoastaan näkemäänsä ja näkemästään ainoastaan ymmärryksensä.
Onni Ojan Piirtämisen taito (1957) antaa ohjeita maiseman kuvaamiseen. Piirtäjä asettuu kohteen eteen ja katsoo maisemaa. Tämän jälkeen hän kääntää sille selkänsä ja kuvaa muistinvaraisesti näkemänsä. Piirrosta ja maisemaa verrataan keskenään. Piirretään uudelleen sama maisema. Piirtäjää kehotetaan lisäksi tekemään muoto- ja liikesuuntien sekä valojen ja varjojen analyysejä palauttamalla nähty yksinkertaisiin perusmuotoihin. Nähtyä jäsennetään sekä suhteutetaan. Havainnoilla, mieli- ja muistikuvilla etsitään nähtävän yhteyttä omaan mieleen, ”pilviä unohtamatta”.
Ojan harjoitustehtävässä käydään läpi havaitsemisen moninaisuutta. Se on samalla myös synteesi Bauhausin opettajien eri harjoituksista. Näkyvä tulee nähdyksi niin itsenään kuin katsojan ymmärtämänä. Ojan harjoituksessa piirtäjä saa välittömän kosketuksen silmän laiskuuteen. Miten vähän ensimmäisen tuijottamisen jäljiltä maisemasta onkaan piirtynyt tajuntaan. Piirtäjä oivaltaa silmän ja mielen yhteistyön ensisijaisuuden.
Auguste Rodin vie piirtäjän tuijotuksen äärimmilleen (menetelmää käytti myös mm. Egon Schiele). Rodinin menetelmässä piirtäjä valitsee mallista aloituskohdan. Asettaa kynänsä paperille ja alkaa piirtää nähdyn ääriviivaa. Katse kulkee kohteessa valitusta kohdasta edeten paperiin katsomatta. Kynä piirtää silmän vahtimatta käden työtä. Silmällä on aivan riittämiin puuhaa kohteen näkemisessä. Piirtävä käsi on vapaa silmän kontrollista. Silmän sijasta käsi katsoo paperia. Käsi katsoo suoraan, pyrkimysten korjaamatta, halun sievistelemättä. Piirroksilla on vahva todellisuussuhde.
Yrjö Hirnin teoksessa Matkamiehiä ja tietäjiä (1939) on essee myyttisten sankarien kuvaamisen ongelmista. Kuva konkretisoi myytin, rajaa annettuun muotoon sanallista ilmaisua ahtaammin. Myyttien kuvaamista epäiltiin vankoin perustein. Kuvitteellisuus näyttäytyisi dekoratiivisena ja liiallinen realismi suistaisi sankarit kuolevaisten todellisuuteen.
Hirn pohtii Kalevalan tapahtumien kuvaamista. Mikä tekee Gallen - Kallelasta ylivertaisen myyttisten sankarien kuvaajan. Hirn löytää Gallénin töissä monia vaikutteita. Gallen - Kallela tukeutuu todellisuuteen useaa eri reittiä. Dekoratiivisuus tulee länsi-suomalaisista ryijyistä. Niiden kuvioiden salaperäisyydessä yhdistyy opillisuus ja kansanomaisuus. Myös värimaailma on sieltä. Henkilöhahmot tulevat Kainuun ja Vienan retkiltä. Vaatimattomissa oloissa elävien ihmisten “arkaaisuus, jonkinlainen Urmensch” muuntuu kalevalaiseksi ihmiseksi.
Gallénin myyttiset kuvat perustuvat välittömiin aistihavaintoihin ja niistä saatuihin mielikuviin. Taidemaailmasta katsoville kuva-aines tulee vieraasta maailmasta. Todellisuus muuttuu toisia tietäville kuvitelluksi.
Myyttisestä aihemaailmasta huolimatta Gallén pitäytyy näkyvässä. Kalevala- kuvissa toteutuu klassinen fiktion rakenne. Kaikki on niin tunnettua, että se voi olla vain kuviteltua.