Maailmassa on miljoonia kuvia.
Vain muutamalle jonotetaan.

Välineen lumo

Mikä erottaa luonnontieteellisen näyttelyn taidenäyttelystä, installaatioita kumpainenkin. Taiteilija oli rakentanut historiallisen "apteekin". Gallerian keskellä oli jättimäinen peräruisku. Pumpun sisätilassa oli instrumentteja ja lääkkeiden alkuaineita, kasveja, käärmeitä, liskoja, mineraalien rakeita. Niitä oli kaikkialla muuallakin. Huolellisesti järjestettyinä ja nimettyinä.

Apteekkina taiteilija oli rekonstruoinut ihmisen tietämisen ja uskomusten näyttämön. Rekonstruoitu menneisyys avasi näkymän tiedon horjuvuuteen, uskomusten kahleisiin ja taidon karuuteen. Teos olisi yhtähyvin voinut olla osa luonnontieteellistä kokoelmaa, apteekkimuseo.

Samaisella galleriakierroksella etsin Chinatownin apteekista lääkettä. Aito apteekki, oman aikakauteni tietämyksen purkitus vakavoitti. Ilman seurassani ollutta farmaseuttia purkit olisivat jääneet installaatioksi, apteekin esitykseksi.

Taiteen oleminen mahdollistaa liikkumisen yhtä hyvin menneessä kuin tulevaisuudessa. Taideteos palauttaa tieteen, taiteen ja uskomusten ykseyden. Taideteos on esitys jostakin, jonkin puolesta. Tulkinnassa se saa myös vastakkaisia esityksiä, jonkin muun olemisen puolustus karauttaa rinnalle.

Uusi esitystapa horjuttaa opittua näkemistä. Jokaisen vakiintuvan uuden menetelmän kohtalo on tulla opituksi. Tilailluusion todenmukaisuus tuskin yllättää katsojaa, jolle perspektiivikuvat ovat jokapäiväistä tietoa. Vartijan silmän välttäessä katsoja pyyhkäisee nähtyä. Onko siinä oikeesti aukko vai ainoastaan tasossa olevaa valoa. Taitavasti tehty. Taituruudessa ei kysytä, miten luonteva paikka silinterihattu on jänikselle. Konventio kärkkyy hetken hämmennyksen takana.

Uudet kuvantuottamisen välineet käynnistävät kerta toisensa jälkeen saman kertomuksen. Välineen uutuus nähdään kehityksenä. Lopultakin taiteessa tapahtuu jotain. Aikaisemmat menetelmät leimautuvat pysähtyneisyydeksi. Erilaisuus antaa lisäarvoa, kampittaa toistoon kätkeytyvän hitaan käännöksen.

Tämä kertomus on aina ollut yhtä huono. Keskustelu uusista välineistä ja tyyleistä työntää syrjään yhteisen perustan. Ilmaisu, jonkin esittäminen palautuu välineistä riippumatta näkemisen tapaan. Tekniikkasta riippumatta kuvan rakentamisessa on kyse siitä, miten ilmaistu tulee nähdyksi. Huonosti ilmaistu on katsojan heitteillejättöä. Jaottelu perinteiseen ja uuteen mediaan on kestämätön. Perinne rakentuu muutosten ketjusta, ilmaisu kulttuurisesta läsittämisestä. Syntyessään uusi väline liittyy perinteen ketjuun, on pääsemättömästi sen sitoma.

Paestumin raunioilla, Napolista etelään, voi kohdata Kreikan menneisyyden. Kreikkalaisen siirtokunnan temppeleistä näkee doorilaisen pylväsjärjestelmän kehityksen. Tyylillisesti ne ovat vanhempia kuin niiden rakennusvuodet edellyttäisivät. Maahanmuuttajat tuovat mukanaan oman menneisyytensä. Kiinnittyvät tuntemaansa.

Amerikan siirtolaiset pystyttivät pylväsjärjestelmän verannoilleen. Liberalismin julistuksen saattelemina pylväät palasivat Amerikan Yhdysvalloista eurooppalaiseen uusklassismiin. Keisarillisuudessa, kreikkalainen perinne palautettiin egyptiläiseen traditioon empireksi. Uudisraivauksen pitkä matka historian alkuun.

Välineiden uusiutuminen on estetiikan maastamuuttoa, perinteen rahtaamista. Bergerin essee (1971) on osa valokuvan kamppailua taiteeksi taidemaailmaan. Bergerin teksteistä voi lukea halun erottautua vanhojen kuvaustapojen luomasta katsomis- ja kuvaamistavasta. Erilaisuuteen kiinnittyminen hidastaa uuden välineen tarjoamien mahdollisuuksien käyttöönottoa. Visuaalisen perinteen rikkaus antaa odottaa itseään.

Uudet välineet, video ja tietokone ovat vapauttaneet valokuvakameran erilaisuuden taakasta. Selittääkö tämä 80- ja 90- lukujen valokuvauksen vapautuneisuutta ja esittämistapojen rikkautta. Yhteistä oman aikamme valokuville on näkemisen problematiikka. Muuttaja on sulautunut taideperinteeseen. Kuvan tapahtuminen on siirtynyt kameran kameramaisuudesta esitykseen sinänsä.

Samaan aikaan, kun valokuvaajat nautiskelevat tradition rikkaudesta, puskevat uusien medioiden edustajat kädet nyrkissä kohti taidemaailmaa ja kertovat ikivanhaa kertomusta välineen tuomasta uudesta ilmaisusta.

Jonakin päivänä jokin uusi laite piippaa, molekyylit yhtyvät. Uusin uusi vaatii oikeutustaan erilaisuutena.

Taidemaailman ulkopuolella uudet välineet heitetään tosi toimiin maailman ymmärrystä ja hyväksyntää naukumatta. Musiikkivideot ovat käyttäneet alusta alkaen sielunsa kyllyydestä välineensä eri mahdollisuuksia. Enemmän. Ne käyttävät ihmistä instrumenttinaan. Tekniikan ilotulitus koettelee havaintoa ja luo karnevalistisia kuvia, joissa arvot kumoutuvat, estetiikalla pyyhitään lattiaa ja välineistä ryöppyää tekniikan mahdollisuuksien loputtomuus. Katse saa kyytiä.

Yhtä hyvin olisin voinut ottaa esimerkin lähempää itseäni, pilkata omaa nilkkaani. Graafisen teollisuuden graafinen jälki on toista kuin kuvataiteilijan. Ammattipainajan on vaikea ymmärtää, mitä kaikkea taiteen nimissä voi mennä läpi. Samanlaista jälkeä painotuotteeseen ja asiakas tulee silmille.

Taide vierastaa välineurheilijoita olivat ne sitten piirtäjiä, graafikoita tai videotaiteilijoita. Taide elää ja kuolee nähdyn kosketuksessa.